LC Wigmarin tarina on edennyt osaan kaksi. Sen verran sanon vielä kuvista, että osa on otettu samaan aikaan, kuin ykkösosan kuvat, joten laatu vaihtelee. Osan PITÄISI olla parempia, sillä siloitin reunat.

Tämä kamala lastenhoitaja kutsuttiin tuuraamaan vanhempia, siksi aikaa, kunnes he olivat tulleet töistä. Lidia joutui elämään nälänpuutteessa ja vesilätäköissä sillä aikaa. Tai oikeasti kyllä kehdossa.

Onneksi hän kuitenkin muuttui taaperoksi, ja voi jo itse huolehtia pottailusta, ja sen semmoisesta.

Clairekin huuomasi ilokseen olevansa taas raskaana. Hän oli jo päättänyt nimetkin. Roope ei paljon huomannut vaimonsa pulskuutta. Vaan pelasi suurella innolla shakkia.

Lidialle pyrittiin opettamaan kaikki taidot. Puhuminen tuotti tosin hankaluuksia. Ehkä pieni tyttö vain toivoi voivansa olla koko elämänsä taapero, ja vanhempien paijauksen kohde.

Eräänä lämpimänä aamuna syntyi maailmaan kaunis pieni tyttö. Nimeksi annettiin Beate. Omituista vain nuo vaaleat kulmakarvat...

Piakkoin Lidian olikin aika venähtää taaperoksi. KOKO perhe oli mukana kuin myös vastasyntynyt Beate.

Lidiasta oli kehkeytynyt hiljainen lapsi. Hän vietti iltansa lukemalla sanakirjoja ja syvällisiä opuksia. Järkevä tyttö tulisi varmasti olemaan kerrassaan mainio koulussa.

 

Roope suorastaan jumaloi pienintä tytärtään. Kenties hän tunsi katumusta sitä kohtaan, ettei ollut huomannut esikoistaan, vaan oli vain istunut lukemassa jossain nurkassa, ja antanut Clairen tehdä kaikki työt.

"Äiti, milloin minä saan Beatesta itselleni kaverin?", kysyi Lidia. Caire kertoi että ajallaan. Eihän Lidia tämmöiseen tyytynyt, vastauksia hän janosi, ei sen enempää.

Clairen suruksi, oli mahassa taas kasvamassa pieni käärö. "EI ENÄÄ LAPSIAA!", kuului huuto. Roopekin vain myhäili onnellisena. "Minähän taidankin olla oikea tripla isä"

Lidia oli aloittanut maalaamisen. Claire muisteli surullisena omia maalailu aikojaan. Se hän kuitenkin tiesi, ettei paluuta entiseen ole.

Viimein tuli Beatekin aika kasvaa. Hän oli villi lapsi joka hihitteli jokaiselle satumukselle, mikä poikkesi vähänkin normaalista. (Taapero ajasta ovat valitettavasti kuvat kadonneet)

Tytöt olivat hyvin läheisiä keskenään. Lidia oli ottanut työkseen opettaa Beate pelaamaan shakkia. Kerrankin tyttö istui rauhallisena paikoillaan, eikä juoksennellut ympäriinsä.

Eräänä iltana puhelin soi, ja Lidia juoksi vastaamaan, sillä äiti oli töissä, ja isä nukkumassa. "Lidia puhelimessa", hän vastasi asiallisesti. Langan päästä kuului surinaa. "Vain toinen jää...", kuului käheä ääni sanovan. Lidia löi puhelimen kiinni peloissaan. Ja juoksi isän viereen peiton alle.

Roope oli alkanut käyttäytä omituisesti. Claire oli silmittömän huolissaan miehestään, joka iltaisin katosi takapihalle poissaolevan näköisenä, mikä kumma miestä oikein riivasi.

Claire ei ollut kertonut mitään puhelinsoitosta, jonka oli saanut. Hän oli päättänyt olla ihan hiljaa vain, niinkuin aina ennenkin. Kotonakin vallitsi kireä tunnelma. Isällä ja äidillä kai oli jokin riita.

Claire oli huomannut Beaten maalaavan vähintään yhtä omituisia tauluja, kuin Lidia. Mikä ihme tätä perhettä oikein vaivasi.

Kun Claire huomasi nukkuvansa taas yksin. Hän päätti sitten alkaa pelata samaa peliä, kuin muutkin. "Pidetään sitten mykkäkoulua kaikki tyynni!", hän ajatteli vihoissaan.

Eräänä päivänä syntyi maailmaan, varmasti melkoisenkin ruma poika vauva. Nimeksi annettiin Michael. Poika oli niin hiljainen, että hoitaminenkin unhoittui.

Roope oli valmistanut omituisen masiinan, ja Claire kummastelikin laitoksen tarkoiusta. Eräänä iltana Roope oli kantanut sisälle tullessaan lootallisen sinisiä pulloja. Claire kuitenkin kiivaspäissään oli polttanut kaikki, ja seuraavina päivinä oli savupiipusta noussut viheriää savua ilmaan.

 

Koska kaikki pitivät mykkäkoulua, mukaanlukien Beate. Oli talossa hiiren hiljaista. Kaikki istuivat ringissä lukemassa. Beatesta se tosin oli varsin hauskaa, ja hän hihitteli vähän väliä hassuille perheenjäsenille.

Eräänä iltana Roope pyysi saada jutella Clairen kanssa kahden kesken. "Meillä on tässä ollut paljon kaikkea. Ja on ollut vaikeaa ja semmoista, kun lapsetkin ovat niin pienia...", Claire kuitenkin keskeytti huutamalla, että Roopellako muka vaikeaa. Minullahan tässä vaikeaa on ollut, kun mies ei kerro asioistaan, ja on muutenkin yhtäkkiä kauhea friikki.

 

Roope olikin sitten pillahtanut itkuun, ja yrittänyt sepittää jotain tarinaa. Mutta ei voi miään, kun Claire oli varsin pikävihainen ihminen.

Lidia oli kuitenkin vanhempien riidasta huoimatta yhtä kiltti molemmile vanhmmille. Vaikka sisäisesti pelkäsikin heitä. Mitäs jos he yhtäkkiä olisivat hänellekkin vihaisia.

Eräänä koleana lauantai-yönä, Lidia oli tarkkailemassa tähtiä, hän kuuli takaataan kuiskintaa. Hän käännähti, ja näki Beaten seisovan kovettunein katsein ja sanovan: "Vain toinen jää..." Sama lause, kuin se, jonka  Lidia oli kuullut puheimessa. Hän pelästyi. Ja kirkaisi. Samassa Beae tuntui tulevan tajuihinsa, ja kysyi "Mitä ihmettä sinä kiljut". Lidia juoksi nopeasti isälle vetäen Beatea perässään.

Siinä oli toinen osa sitten. Pahoitteen lyhykäisyyttä. Alussa olikin jo kuvista. Noh, toivottavasti jaksoitte lukea :)