Oukki doukkii!!! Nyt pääsette käsiksi nelos-osaan, te satunnaiset ohi kukijat :D Wigmarin suvulle valitaanpi perijä, ja sattuu meneys(ksiä?)... No joo olkaapa hyvä:

Beate ja Sofia olivat kovia puhumaan. Iltaisin, saattoi jutustelua kuulua jopa yli puolenyön. "Beate kuule, milloin minustakin kasvaa iso?", Sofia kyselee.

Clairelle ja Roopelle järjestettiin vuosipäiväjuhlat, vieaita ei pahemmin kutsuttu, mutta kas ja kummaa, saapui Lidia tapaamaan vanhoja vanhempiaan. Äiti ja isä olivakin siitä enemmän kuin hyvillään, he oin kyselivät kovasti, kuinka Lidia oli vielä teini ikäinen. "Se maa, jonne se mummeli meidät vei, on paikka, jossa ei vanhene, joten olen oieastikin päivälleen yhtä vanha, kuin lähtiessäni", Lidia selitti.

Samalla pääsi myös käymään niin, että Sofiasta tuli teini, varsin sieväkin hän on, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että perijän paikka on hänelle avoin.

Heti alkajaisiksi lähti Sofia kaupungille ostamaan kodin tarpeita, olihan jo kuukausia kulunut siitä, kun perhe oli yhteydessä ulkomaailmaan, jos Lidian vierailua ei siis lasketa.

Eräänä iltana päätti perhe järjestää juhlat ihan itsekseen, kaikilla oli hauskaa ja Roope huomasi viimein Beaten soittotaidot, ja lähetti tämän oitis opiskelemaan koulun ohessa pianon soittoa...

Claire huomasi vanhuuden myötä tulleensa vain entistä nuorekkaammaksi. Roope oli hieman kateellinen Clairelle tämän puhdista ja reippaudesta, hän oli itse tainnut oikeasti vanheta, eihän hän enään mikään nuorukainen ollutkaan.

Eräänä aamiaisena juttelivat Roope ja Claire Sofia tulevaisuuden aatoksista. He muistuttivat, ettei kannattanut toivoa liikaa elämältä, ettei vain vajoaisi pohjalle, kuten heidän muutamat tuttavat.

Claire tiiraili mielellään tähtiä. Kerran hän oli varma nähneensä Venuksen, kukaa ei tosi häntä uskonut, onneksi hän kuitenkin huomasi tutkituttaa näkönsä ja sai piilolinssit.

Roopea oli yt tosissaan alkanut ärsyttää vanheneminen. Hän oli kiivas ja suuttuvainen mies, jota ei kannattanu suututtaa, vaikka vahingossahan niin kävi tuon tuostakin. Beate säikkyi, että olisiko taas perhekriisin aika. Eipä ollut, Roopen käytyä vaa-alla, hän tajusi laihduttaa, ja olo parani kummasti...

Eräänä iltana tytöt juorusivat vessassa. Oli kuultu huhuja, että Kaleidoniaan olisi laskeutunut suuri meteoriitti ja sen mukana muukalasia. Tämä huhu ei ainakaan Sofian mielestä hetkessä kadonnut, hän kirjoitti sen muistiin päiväkirjaansa, että voisi tutkia asiaa tarkemmin. Valitettavasti päiväkirja unohtui lojumaan sängyn alla pölyisenä...

Eräänä iltana maalatessaan, kuuli Sofia ulkoata Beaten kiljuntaa, hän joksi vanhempinee ulos, mutta mitä sieltä löytyikään?

Beaten hauta laitettiin isän ja äidin hää holvin alle kaunistamaan hautapaikkaa. Alue tietysti aidatiin, ettei kukaan pääsisi koskemaan Beaten viimeiseen leposijaan...

Sofia katsoi surkeana peiliin. Mitenköhän hän pärjäisi ilman Beatea? Itku oli turhaa, sehän ei hyödyttänyt mitään...

Oli kulunut jo kuukausia Beaten kuolemasta, kaikki oli suht ennallaan, hieman surullisemmin vain.

Eräänä päivänä Sofia huomasi, että hänhän olikin jo aikuinen. Varsin sievä nuori nainen hän olikin, ja hymyileväinen myös.

Eräänä aamuna ollessaan kävellla puistossa, tapasi Sofia Lidian. Lidia selitti, että vaara oli lähellä, ja Sofian tulisi selvittää salaisuus. Eihän Sofia ymmärtänyt Lidian puhetta, vaan myhäili vain jotain. Hän kuitenkin laittoi tytön sanat päähänsä muistiin.

Sofia päätti soittaa eräälle ystävälleen, ja kutsua hänet kylään, olihan neidin sentään huolehdittava seurapiirielämästään.

No jaa... Turhapa minun on teitä huijata, Valentin niminen poikamies oli Sofian rakastettu, ollut jo kauan. Inoissaan hän pyysi miestä muuttamaan luokseen, olihan hänen saatava itselleen sielunkumppani.

"No johan nyt on! Nainen vei minun paikkani pöydässä!", Roope murisi. Toden totta, oli Sofia ottanut talossa ohjat käsiinsä, niin kuin hyvän emännän toki kuuluikin, mutta että nainen talon "isäntänä" no joha on aikoihin eletty.

"Äiti, mitä mieltä sinä olet Valentinista?", kysyi Sofia eräänä iltana. "Jaa, mukava poikahan hän on", Claire vastasi, katsellen tutkivasti Sofian kasvoja. Olipa siitä kauan, kun tuokin tyttö syntyi...

 

Roope oli vajonnut niin alas, että kerjäsi rahaa talonsa edessä... Clairesta mies kaipasi psykologista hoitoa... Varsin masentunut taisi ukko olla...

Eräinä kuukausina remontoitiin taloa. Yläkertaan tehtiin mukava soppi nuorelle parille, jota myöhemmin laajennettaisiin, jos lapsia tulisi lisää...

 

Eräänä iltana kutsui Claire Sofian viereensä.. "Lupaathan yttöseni, ettet kerro tästä kenellekkään", äitimuori vannotti. Sofia nyökkäsi. "Asia on niin, että minun harteilleni on uskottu suku-salaisuus, tai ehkä tehtävä... Tiedäthän sinä, kuinka vanha minä jo olen... Ja sinähän olet ainoa tyttäreni, jonka kanssa olen yhteydessä... Olen piilottanut kirjeen, paikkaan jonka kyllä tunnet, mutta sanoisinko, että käytä aivojasi... Haluan, että lupaat minulle, ettet hae kirjettä, ennen kuin olen haudassa, ymmärrätkö... Se saattaisi olla pahaksi, noh, se siitä siten... Olen vain viime aikoina voinut huonosti, joten minusta nyt on korkea aika kertoa tämä sinulle..."

Jeps, siinä olikin osa 4... Enpä nyt keksi siitä mitään sanottavaa, joten ensi osaan sitten :P